Kaksi viikkoa ja mie jätän Suomen jälleen taakseni. Odotan lähtöä innolla, mutta toisaalta olisi kiva olla jossain vaiheessa vaikka vuosi Suomessa niin ehtisi oikeasti viettää aikaa kavereiden kanssa ilman kamalaa kiirettä. Tänäkesänä olen oikeastaan ihan hyvin saanutkin vietettyä aikaa itselle tärkeiden ihmisten kanssa, mutta eihän heistä voi ikinä saada tarpeekseen!
Nyt kun lähtö alkaa olla taas lähellä, mieleen hiipii tuttu paniikinomainen ajatus: en ole ehtinyt olla tarpeeksi kavereiden kanssa. En ole ehtinyt ihan vain istua iltaa jutellen. Sen siitä saa kun kaikki kaverit ovat opiskelijoita: kesälomaa ei tunneta. Kaikki ovat töissä, kuten miekin eikä ylimääräistä aikaa oikein ole. Onhan tässä juhlittu kaverin synttäreitä, käyty uimassa ja kaikkea muuta mukavaa, mutta jotenkin sekään ei riitä. Vielä olisi onneksi tulossa Jurassic Rock, jossa ehtii nähdä vielä pari kaveria joita en ole ehtinyt kesän aikana vielä tapaamaan. Ja toki niitäkin joiden kanssa on tullut vietettyä enemmänkin aikaa. Ja Flogging Molly! Sain järjestellä aikataulujani ihan urakalla että pystyin mahduttamaan edes puolikkaan Jurassic Rockin viikonloppuuni, mutta eihän tuota voinut jättää välistä.
Kai se on tehtävä siellä vähän töitä, mutta ei se mitään. Kaveri vastaa siellä ympäristöasioista ja heillä tuntuu olevan lievä työvoimapula. Tai lähinnä pulaa vapaaehtoisista. Oikeastaan ihmettelen tätä, koska vapaaehtoiset saavat kumminkin hyvän palkan (lippu, majoitus, ruuat...) eikä se työ niin kamalaa ole, paitsi ehkä siivoaminen sunnuntaiaamuna jos sattuu olemaan ihan järkyttävä krapula.
Nyt jatkan fiilistelyäni Floggin Mollyn parissa. Olen vain niin iloinen että sain ensi viikonlopun aikatauluni järjestettyä ja saan vielä vanhalta kaverilta kyydin lauantaina. Elämä hymyilee vaikka kamerasta loppui akku ja laturi on Saksassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti